top of page

Kuka on Jukka?

Jukka

Olen 66-vuotias osa-aikainen yrittäjä. Jäin eläkkeelle vuonna 2019 Liedon Säästöpankin yrityskonttorin johtajan tehtävästä ja aloitin sen jälkeen liikkeenjohdon konsulttina omassa yrityksessä. Konsulttiyrityksessäni tärkeimpiä toimintamuotoja ovat yritysjärjestelyt, oman ja vieraan pääoman järjestelyt sekä yritysten ja yritysryhmien hallinnointi. Vaimoni on tilitoimistoyrittäjä ja toinen tyttäristä töissä ja osakkaana samassa tilitoimistossa. Nuorempi tyttäristämme on töissä ohjelmistorobotiikkayrityksessä Helsingissä.

Muutin Lietoon Etelä-Pohjanmaalta 1987 tullessani töihin Liedon Säästöpankkiin. Olen syntynyt Alavudella, käynyt lukion Seinäjoella ja armeijan sekä Kauppakorkeakoulun Vaasassa. Pankkialalla työskentelin vuodesta 1981 lähtien. Koulutukseltani olen ekonomi pääaineena laskentatoimi. Vahvoja osaamisalueitani ovat mm. laskentatoimi, rahoitus, yritysjärjestelyt ja sijoitustoiminta. Olen päämäärätietoinen ja omaan hyvät neuvottelutaidot. Tärkein harrastukseni on suunnistus. Lisäksi harrastan mm. hiihtoa, lenkkeilyä ja vaelluksia. Nykyään olen kuntosuunnistaja. Aikanaan olen ollut maajoukkuetason suunnistaja. 

Minulle tärkeää on moniarvoinen yhteiskunta, jossa jokainen tuo oman panoksensa yhteiskunnan toimintaan mahdollisuuksiensa mukaan. Arvostan yrittäjyyttä, vakaata taloudenpitoa ja valinnanvapautta eri toiminnoissa. Minulle on tärkeitä myös luonto ja ihmisoikeudet. Yhteiskunnassa uudistuksia voidaan tehdä niissä rajoissa, mitä realistinen taloudenpito antaa myöten. Emme voi elää jatkuvasti velaksi tulevien sukupolvien piikkiin. Uskottava polku talouden vakauttamiseksi on kyettävä rakentamaan lähivuosina niin kunnan kuin valtakunnankin tasolla.

Työkokemus
Liikkeenjohdon konsultti, JS-Finance Oy

​2019 - 

Pankinjohtaja, Liedon Säästöpankki

1987 - 2019​

Luottopäällikkö, Jurvan Säästöpankki

1981 - 1986

Konttoripäällikkö, Wigren Ky, Vaasa

1979 - 1981​

Luottamus-      toimet
Luottamustoimet​

Turun Seutu Oy ( Turun Tienoo ), hallituksen jäsen 2017- 

Sp-Rahastoyhtiö Oy, hallituksen jäsen 2017-2019 

Sp-Henkivakuutus Oy, hallituksen jäsen 2015-2019 

Sp-Henkivakuutus Oy, sijoitustoimikunnan puheenjohtaja 2015-2019

Jukolan viesti 2022,  kilpailun varajohtaja ja talousvastaava 2014 - 

MS Parma Ry, puheenjohtaja  2007- 

Liedon Yrittäjät Ry, hallitus 1992- 

Liedon Parma Ry, suunnistusjaoston puheenjohtaja 1994 - 

Suunnistuksen Maailman Cup osakilpailu ( Lieto ), kilpailunjohtaja 1988 

Liedon Sijoituskerho Ry, puheenjohtaja 1987- 

Vaasan Kauppakorkeakoulun hallitus, hallituksen jäsen 1978-1979 

Vaasan Kauppakorkeakoulun Yiloppilaskunta, edustajisto ja hallituksen jäsen 1977-1978 

Jäsenenä paikallisissa yhdistyksissä:​

Liedon Omakotiyhdistys Ry,  Vierunpuiston asukasyhdistys,

Liedon Kokoomus Ry,  Liedon Seniorit Ry

Liedon Reserviupseerit Ry, Liedon Sotaveteraanit Ry / kannatusjäsen

SPR Liedon osasto / toiminnantarkastaja

Urheilu-ura
5 suunnistuksen SM-mitalia (2 kultaa)
8 suunnistuksen maaotteluedustusta
Jukolan viestin voitto ja toinen sija​

bottom of page