top of page
1 | TAKAISIN KEHIIN VAI?

28.4.2021

 

Tuossa maaliskuun aikana tein lopulta päätöksen lähteä pyrkimään Kokoomuksen listoilla Liedon valtuustoon. En tiedä onko siinä järkeä vai ei, mutta luvattu mitä luvattu. Aivan ensikertalainen politiikassa en ole, sillä vähän nuorempana miehenä olen edustanut samaa puoluetta jo ensimmäisessä kouluneuvostossa ja myöhemmin Vaasan Kauppakorkeakoulun edustajistossa, ylioppilaskunnan hallituksessa sekä kolmikannan tultua korkeakouluihin, myös Kauppakorkeakoulun hallituksessa. Sittemmin on ollut hiljaisempaa sillä saralla.

Laskutaitoiset voivat päätellä, että mennään aika kauas Suomen poliittista historiaa, kun viimeksi olin tässä lajissa baanalla.  Mutta kun tätä touhua vähän katselee, tuntuu välillä siltä ettei juuri mikään ole muuttunut. Pääosin samat puolueet kisaavat äänestäjien suosiosta ja puolueiden luonteenpiirteetkin ovat säilyneet. Silloin kun minä lähdin aikanaan politiikkaan, oli vallalla sellainen myöhemmin katsoen kummajainen kuin Teiniliitto. Sitä johti yleisdemokraattinen rintama, taistolaiset etunenässä. Huomasin sanan yleisdemokraatti esiintyvän täälläkin päin näinä päivinä. Historiaa tuntevana pitäisin sanan visusti piilossa. Yleisdemokraattinen rintama Teiniliitossa oli demokratian kannalta lähinnä vitsi. Paremminkin meno muistutti nykyisen Valko-Venäjän vaaleja. Vastustajien valtakirjoilla ei paljon ollut liittokokouksissa arvoa, kun niitä hylättiin milloin milläkin perusteella, jotta vasemmiston valta säilyi.

Yleisdemokraattiseen rintamaan kuuluivat SKDL ( taistolaiset etunenässä, myöhemmin vasemmistoliitto ), SDP ja Keskustapuolue. Suurin vastavoima tälle oli kokoomus. Teiniliiton radikalismi kumpusi silloisesta opiskelijaliikkeen aktivismista 1960-luvulta lähtien. Sama meno oli koko valtakunnassa ja eduskunnassa oli vasemmistoenemmistö 1966-1970. Kouluissa ja yliopistoissa meno alkoi muuttua vasta, kun kuvaan astui kouludemokratia laillisine vaaleineen. Tuolloin alkoi murentua Teiniliiton valta koululaisliikkeessä ja väärinkäytösten vauhdittamana koko järjestö meni konkurssiin 1975. Mitä tuttua olikaan tuolloin nykypäivään verrattuna. Vasemmisto pitää valtaa apupuolueenaan Keskusta. Uutta silloiseen on vain Vihreät, joista ei tuolloin ollut tietoakaan. Koijärvestä taisi kaikki alkaa ja sekin vasta myöhemmin. Perussuomalaisia ei silloin myöskään ollut mutta oli Vennamon SMP.

Hypätään kuitenkin nykypäivään. Suomeen saatiin pari vuotta sitten uusi hallitus SDP:n Antti Rinteen johtamana. Taustalla oli demareiden niukka vaalivoitto ja kuuluisa vappusatanen ( jonka hyperinflaatio myöhemmin kuihdutti ). Vasemmistolla on yhteensä 56 paikkaa eduskunnassa ja maassa on ollut kaksi vuotta vasemmistolaisin hallitus vuosikymmeniin. Tähän on monta syytä. SDP:ssä pitää valtaa vasemmistosiipi ( jos vasemmistopuolueesta voi niin sanoa ), vasemmistoliitto tiedetään ja vihreistä on käytännössä tullut vasemmistopuolue. Ei tarvitse kovin pitkään tutkia kannanottoja, äänestyskäyttäytymistä ja muuta poliittista toimintaa, kun tähän päätyy. Ja vihervasemmiston vallankäytön siunaa Keskusta, josta on tullut hallituksessa vihervasemmiston apupuolue. Tätä kirjoitettaessa on menossa hallituksen Siirtoriihi ( pitikö olla kehysriihi ), jossa vaikeita asioita siirretään hamaan tulevaisuuteen ja lisälainanotosta sovitaan. Poliittinen teatteri on parhaimmillaan samaan aikaan, kun oikeat näyttelijät on lomautettuina teattereistaan. Veikkaus on, että hallitus jatkaa teatterista huolimatta, mutta toki toisinkin voi käydä.

Palaan vielä omaan päätökseeni. Kun ei oikein osaa olla paikallaankaan, lupasin sitten lähteä valtuustoehdokkaaksi Kokoomuksen listoille. Vielä en kirjoita tässä Liedon asioista, mutta tulevina viikkoina kylläkin. Kirjoitan myös valtakunnan asioista, koska pääkallonpaikalla eduskunnassa ja hallituksessa ratkaistaan pitkälti ne raamit, joiden mukaan kunnissa eletään. Esimerkiksi soteratkaisu tulee vaikuttamaan laajasti niin yksityisten, yritysten kuin kuntienkin tuleviin kuvioihin. Saa nähdä jääkö uusi poliittinen urani kolmen kuukauden mittaiseksi. Tähän mennessä olen ollut kolmesti eri vaaleissa ehdolla ja näissä päässyt läpi. Saas nähdä kuinka äijän nyt käy. Olen koettanut tunnustella mielessäni sanaa täyte-ehdokas. No ehkä sekin vielä tarvittaessa maistuu, onhan täytelakritsikin ihan hyvää.

bottom of page